torstai 15. lokakuuta 2015

Uusi ilme parvekkeelle

Viime viikolla istutin parvekelaatikkoihin hieman havuja ja callunoita. Aluksi ajattelin, että siirrän parvekelaatikot vain syksyksi ja talveksi sivuun, kun korjaan kesäkukat pois. Kuitenkin sisäruukkuja ostaessani päädyin ostamaan myös hieman syyskasveja parvekkeelle. Ja kyllähän noista tuli ihan kivat!


Kesäkukka-asetelmista siirsin muratit ruukkuihin sisälle. Nyt on monessa nurkassa noita roikkumassa ja ne ovat kyllä kivan näköisiä. Saa nähdä kuinka kauan pärjäävät, sillä en ole kovin hyvä ollut ainakaan aiemmin kasvien kanssa.


Otetaan siis vinkkejä vastaan kuinka nuo saisi pysymään hengissä! :)

tiistai 13. lokakuuta 2015

Jouluisia ostoksia ja valotunnelmointia

Viime viikonloppuna teimme pienen reissun Helsinkiin. Heti aamusta suuntasimme Ikeaa, jossa olikin jo jouluosasto pystytetty. Vietin tovin tuolla osastolla ja hypistelin kaikkia ihania joulukoristeita. Lopulta kuitenkaan vein kassalle vain servettejä, askartelumateriaaleja ja paketointitarvikkeita.


Nuo lumiukkopaperi ja -pussit olivat mielestäni todella ihania. Punaisia servettejä piti tietenkin ostaa (nämä tulevat varmaan käyttöön pikkujouluissa) ja nuo askartelumateriaalit olivat todella hyvässä alennuksessa (korttipohjat ja paperit maksoivat yhteensä vain kolme euroa). Ajattelin, että voin hyödyntää noita korttipohjia joulukorttiaskartelussa.

Helsinki-päivän päätteeksi menimme Linnanmäelle Valokarnevaaleihin. Oli kyllä ihanan tunnelmallista. Ilma oli kyllä melko kylmä ja ihmisiä oli todella paljon liikkeellä, mutta se ei haitannut. Mukava lopetus päivälle!




perjantai 9. lokakuuta 2015

Ole ystävä, ilahduta joulukortilla -kamppanja

Taika-lehti ja SPR:n Ystäväpalvelu järjestävät hyvän mielen joulukorttikampanjan. Kampanjassa kerätään kortteja, jotka välitetään ilahduttamaan yksinäisten vanhuksien ja muiden yksinäisten ihmisten joulua.

Kampanjaan voi osallistua tekemällä oman näköisen joulukortin, johon kirjoitetaan joulutervehdys sekä allekirjoitus. Kortti lähetetään viimeistään 30.10.2015 Taika-lehden toimitukseen.

Törmäsin tähän kamppanjaa ensimmäisen kerran Joulua Sydämellä -blogissa, jonka jälkeen näin kirjoituksia myös muissa joulublogeissa. Innostuin kamppanjasta ja päätin, että heti ehtiessäni askartelen tämän vuoden ensimmäiset joulukortit ja lähetän ne tähän kamppanjaan.


Tänään askartelin kuusi korttia, jotka aion viedä jo huomenna postiin. Mielestäni on hienoa, että tällaisia kamppanjoita järjestetään. Osallistuminenkaan ei vaadi kauheasti rahaa vaan vain hieman aikaa ja askarteluintoa.


Vielä siis ehtii hyvin askartelemaan, sillä kortit tulee lähettää viimeistään tämän kuun lopussa. Kamppanjasta voi lukea lisää facebook -sivulta: https://www.facebook.com/events/1616212615313988/

torstai 8. lokakuuta 2015

Upea syksy!






Kuvat lenkiltä puhukoon puolestaan. Nauttikaa vielä auringosta ja väreistä ennen pimeyttä! <3

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Joulu hiipii hiljaa

Syksy on mennyt todella nopeasti eteenpäin! Kaupassa näin ensimmäiset jouluun viittaavat tuotteet: purkkaa etsiessäni silmiini osui piparin makuiset Dumle -karkit. Tuntui jotenkin hassulta, sillä en ole itse ehtinyt miettiä joulua vielä tänä vuonna kovin paljon opiskelukiireiden vuoksi. Nyt kuitenkin kun yöt ovat viilentyneet ja aamulla pitää ensimmäisenä herätessä vetää villasukat jalkaa, alkaa joulusuunnitelmat ja tunnelmointi vähitellen hiipiä mieleen.

Meidän joulu on tänä vuonna todennäköisesti hieman erilainen. Olemme muuttaneet takaisin kotikaupunkiimme, jossa vanhempamme asuvat. Aiemmin jouluvapaat on vietettty "toisten nurkissa" eli olemme majoittuneet vanhempiemme luona joulun ajan. Nyt kun asumme samassa kaupungissa voimme käydä vain kyläilemässä ja saamme viettää rauhallista joulua myös kahdestaan. Odotan jo innolla, että saamme ensimmäisen oikean joulukuusen kotiimme ja voimme nauttia myös omasta jouluisesta kodista!

Kynttilät on meillä palamassa joka ilta

Odotan siis innolla tätä joulua, mutta tämän syksyn aikana menee valitettavan paljon aikaa opiskeluun ja muihin velvollisuuksiin. Toivottavasti ehdin kuitenkin suunnitella ja tunnelmoida joulua mahdollisimman paljon. Ehkä saan tännekin päiviteltyä välillä joulutouhujani. Joulukortteja pitäisi kyllä alkaa tehdä pikkuhiljaa.

Onko muut jouluun hurahtaneet jo aktivoituneet joulun suhteen? :)

tiistai 23. syyskuuta 2014

"Taas valkeata..."

Vaikka joulua jo odotan ja tykkään kovasti myös talvesta, ei lumen olisi tarvinnut ihan vielä saapua.




Yliopistolle aamulla kävelleessä oli melko vetistä ja hyytävää. Vaikka tämä keli ei tällä hetkellä miellytä yhtään, on kuitenkin erityisen mukavaa päästä sisälle peiton alle juomaan kuumaa teetä. <3

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Lahjaksi villasukkia

Jonkin verran olen jo pohtinut joululahjoja. Meinaan tehdä osan lahjoista itse, joten lahjojen pohtiminen onkin jo ajankohtaista.

Lapsena oli jollain tavalla pettymys avata pehmeitä paketteja. Niistä löytyi usein yöpaitoja, vaatteita ja villasukkia. Näistä lahjoista ei välttämättä osannut olla kovin kiitollinen, kun vieressä vielä nökötti kovia paketteja, joista suuremalla todennäköisyydellä löytyi ihania uusi leluja.

Nykyisin ei tällaista luokittelua pakettejen välillä harrasta vaan kaikenlaiset paketit kyllä ilahduttavat. Villasukkia tulee käytettyä usein varsinkin talvella, ja osa ihmisistähän tallustelee koko vuoden läpi villasukat jalassa. Pehmoisista paketeista voi ilmestyäkin odotettu lahja näin aikuisiällä varsinkin kun kaikilla ei ole enää mummeja tai mummoja kutomassa villasukkia.


Joten olen suunnitellut tekeväni kaikille lähimmille kavereille villasukat. Viime vuonna villasukkia ja muita neuleita saivat lähinnä sukulaiset. Heille ei viitsi välttämättä samanlaisia neuleita antaa, mutta pitääkin tarkistaa jouluvihkosta, millaisia neuleita sitä on tullut annettua kellekin. Voihan sitä neuloa huivin tai muuta tarpeellista.

Mukavasti näitä sukkia valmistuukin luennoilla istuessa. Neule kädessä vaan pystyy keskittymään paljon paremmin luennon kuuntelemiseen. Lisäksi neulottua tulee telkkaria katsellessa iltasella sekä junassa matkustaessa.