Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkut. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. joulukuuta 2015

Vaalea glögisiirappi

Tein pikkujouluihin vaaleaa glögisiirappia, josta sitten keittelin valkoviinin kanssa glögiä vieraille. Glögi maistui vieraille ja myös isäntäväelle, joten tein uuden satsin siirappia jouluksi. Siirappi on todella helppo valmistaa.




1 litra omenamehua
1 dl sokeria
pätkä vaniljatankoa
5-7 neilikkaa
2 kanelitankoa
3 tähtianista
hitunen inkivääriä
hitunen kardemummaa

Kaada mehu kattilaan, lisää mehuun sokeri ja mausteet. Anna seoksen kiehua kokoon noin 40 minuuttia. Keittämisen jälkeen siivilöi juoma pulloon (pulloon voi lisätä kanelitangot) ja säilytä siirappia jääkaapissa.

Kun haluat nauttia glögiä, keitä 1/3 siirappia ja lisää siihen 2/3 valkoviiniä. Lämmitä seosta vielä hieman viinin lisäämisen jälkeen.

Juotko mieluummin vaaleaa vai tummaa glögiä? Onko sinulla jokin luotto-ohje glögin tekoon?

Siemennäkkileipä

Maistoin ensimmäisen kerran tätä näkkäriä harjoittelussa viime keväänä ja siitä saakka on ollut tarkoitus tehdä sitä myös kotona. Ajattelin, että näkkäri olisi hyvää juustojen kanssa, joten nyt jouluksi sain vihdoin tehtyä tätä herkkua.

Näkkärin leipominen on todella helppoa. Leivoin itse tänä aamuna 3 pellillistä näitä rapeita paloja, joista osa jää kotiin ja osan vien vanhemmilleni ja avokin vanhemmille. Ohje on Gluteeniton muumimamma -blogista. Tein itse taikinaa 1,5 kertaisen määrän, sillä meillä on aika isot pellit. Laitan tähän kuitenkin ohjeen alkuperäisenä.




2 dl maissijauhoja
¾ dl auringonkukansiemeniä
½ dl pellavansiemeniä
½ dl seesaminsiemeniä
½ dl kurpitsansiemeniä
2½ dl kiehuvaa vettä
½ dl öljyä
sormisuolaa

Laita uuni 150°C (kiertoilma). Sekoita kaikki kuivat ainekset kulhossa. Kaada kiehuva vesi ja öljy kulhoon ja sekoita tasaiseksi massaksi.

Kaada massa pellille leivinpaperin päälle.Laita käsi muovipussiin ja tasoita taikina mahdollisimman ohueksi (sen pitäisi peittää miltei koko pelti). Sirottele viimeisenä sormisuola taikinan pinnalle (voit halutessasi taputella suolan taikinaan kädellä).

Leikkaa taikina sopivan kokoisiksi paloiksi. Taikinan voi myös jättää kokonaiseksi, jolloin valmiista näkkileivästä voi murtaa paloja. Paista uunissa noin tunti. Anna näkkileivän jäähtyä ja nauti! 


Tätä näkkäri voisi tehdä  jouluviemiseksi erityisesti jollekin, joka pitää enemmän suolaisista kuin makeista herkuista! 

maanantai 14. joulukuuta 2015

Kaakaoboxi

Tänä vuonna pikkujouluissa oli meillä pikkujoululahjojen jako. Idea oli sellainen, että jokainen tuo noin viiden euron arvoisen paketin juhliin ja lahjat jaetaan sattuman varaisesti osallistujille.


Pohdin itse jonkin aikaa lahjaa, jotta keksisin jotain joka sopisi kenelle vaan osallistujalle. Monet tykkää kaakaosta, ja mikä sen parempaa kuin juoda lämmintä juomaa joulua odotellessa. Tein siis kaakaoboxin, johon laitoin kaikenlaisia kaakaon tekoon liittyviä tarvikkeita.

Tästä tuli mielestäni ihan hauska paketti. Tällaisen voisi antaa myös joulumuistamisena jollekin suklaan ystävälle!



Kaakaoboxi:

- 2 Tazza-kaakopussia
- Joulukaakaota, oma sekoitus (tummaa kaakaota, sokeria, vaniljasokeria, kanelia)
- Minivaahtokarkkeja
- Marianne -rakeita
- Piparminttukarkkeja murskana
- Piparminttukeppejä
- Baileys -likööri
- Minttu -viina
- 3 koristeltua piparia

Pidätkö kaakaosta? Ilahtuisitko tällaisesta boxista?