Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukortit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukortit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Joulukorttipaja

Kaivoin viime viikolla kaikki askartelutavarat olohuoneen lattialle kaapeista sekä varastosta ja päätin, että hoidan joulukorttien askartelun kerralla pois jouluvalmistelujen listalta. Askartelu on itselleni todella mieluisaa puuhaa, mutta se kaaos, jonka aina askarrellessani saan aikaan ei ole kovin ihana. Olisi upeaa, jos kodissa olisi askartelulle tarkoitettu huone tai edes nurkkaus, mutta kaikkea ei voi valitettavasti saada.

Tänä vuonna en ostanut joulukortteihin kauheasti uutta materiaalia. Taisin ostaa yhden arkin joulutähtitarroja, korttipohjia Ikean reissulta ja pitsinauhaa. Askartelumateriaalia on kyllä kertynyt itselleni ihan kiitettävästi. En jaksa tehdä neljääkymmentä samanlaista korttia, joten teen erilaisia kortteja käyttäen olemassa olevia materiaaleja. Kortteja lähettäessäni mietin hieman millainen kortti sopisi kellekin vastaanottajalle.

Tässä siis tämän vuoden kortteja:










Tehdäänkö teillä joulukortit itse? Entä millaisia joulukortteja sinusta on mukavin saada?

perjantai 9. lokakuuta 2015

Ole ystävä, ilahduta joulukortilla -kamppanja

Taika-lehti ja SPR:n Ystäväpalvelu järjestävät hyvän mielen joulukorttikampanjan. Kampanjassa kerätään kortteja, jotka välitetään ilahduttamaan yksinäisten vanhuksien ja muiden yksinäisten ihmisten joulua.

Kampanjaan voi osallistua tekemällä oman näköisen joulukortin, johon kirjoitetaan joulutervehdys sekä allekirjoitus. Kortti lähetetään viimeistään 30.10.2015 Taika-lehden toimitukseen.

Törmäsin tähän kamppanjaa ensimmäisen kerran Joulua Sydämellä -blogissa, jonka jälkeen näin kirjoituksia myös muissa joulublogeissa. Innostuin kamppanjasta ja päätin, että heti ehtiessäni askartelen tämän vuoden ensimmäiset joulukortit ja lähetän ne tähän kamppanjaan.


Tänään askartelin kuusi korttia, jotka aion viedä jo huomenna postiin. Mielestäni on hienoa, että tällaisia kamppanjoita järjestetään. Osallistuminenkaan ei vaadi kauheasti rahaa vaan vain hieman aikaa ja askarteluintoa.


Vielä siis ehtii hyvin askartelemaan, sillä kortit tulee lähettää viimeistään tämän kuun lopussa. Kamppanjasta voi lukea lisää facebook -sivulta: https://www.facebook.com/events/1616212615313988/