keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Joulu hiipii hiljaa

Syksy on mennyt todella nopeasti eteenpäin! Kaupassa näin ensimmäiset jouluun viittaavat tuotteet: purkkaa etsiessäni silmiini osui piparin makuiset Dumle -karkit. Tuntui jotenkin hassulta, sillä en ole itse ehtinyt miettiä joulua vielä tänä vuonna kovin paljon opiskelukiireiden vuoksi. Nyt kuitenkin kun yöt ovat viilentyneet ja aamulla pitää ensimmäisenä herätessä vetää villasukat jalkaa, alkaa joulusuunnitelmat ja tunnelmointi vähitellen hiipiä mieleen.

Meidän joulu on tänä vuonna todennäköisesti hieman erilainen. Olemme muuttaneet takaisin kotikaupunkiimme, jossa vanhempamme asuvat. Aiemmin jouluvapaat on vietettty "toisten nurkissa" eli olemme majoittuneet vanhempiemme luona joulun ajan. Nyt kun asumme samassa kaupungissa voimme käydä vain kyläilemässä ja saamme viettää rauhallista joulua myös kahdestaan. Odotan jo innolla, että saamme ensimmäisen oikean joulukuusen kotiimme ja voimme nauttia myös omasta jouluisesta kodista!

Kynttilät on meillä palamassa joka ilta

Odotan siis innolla tätä joulua, mutta tämän syksyn aikana menee valitettavan paljon aikaa opiskeluun ja muihin velvollisuuksiin. Toivottavasti ehdin kuitenkin suunnitella ja tunnelmoida joulua mahdollisimman paljon. Ehkä saan tännekin päiviteltyä välillä joulutouhujani. Joulukortteja pitäisi kyllä alkaa tehdä pikkuhiljaa.

Onko muut jouluun hurahtaneet jo aktivoituneet joulun suhteen? :)

tiistai 23. syyskuuta 2014

"Taas valkeata..."

Vaikka joulua jo odotan ja tykkään kovasti myös talvesta, ei lumen olisi tarvinnut ihan vielä saapua.




Yliopistolle aamulla kävelleessä oli melko vetistä ja hyytävää. Vaikka tämä keli ei tällä hetkellä miellytä yhtään, on kuitenkin erityisen mukavaa päästä sisälle peiton alle juomaan kuumaa teetä. <3

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Lahjaksi villasukkia

Jonkin verran olen jo pohtinut joululahjoja. Meinaan tehdä osan lahjoista itse, joten lahjojen pohtiminen onkin jo ajankohtaista.

Lapsena oli jollain tavalla pettymys avata pehmeitä paketteja. Niistä löytyi usein yöpaitoja, vaatteita ja villasukkia. Näistä lahjoista ei välttämättä osannut olla kovin kiitollinen, kun vieressä vielä nökötti kovia paketteja, joista suuremalla todennäköisyydellä löytyi ihania uusi leluja.

Nykyisin ei tällaista luokittelua pakettejen välillä harrasta vaan kaikenlaiset paketit kyllä ilahduttavat. Villasukkia tulee käytettyä usein varsinkin talvella, ja osa ihmisistähän tallustelee koko vuoden läpi villasukat jalassa. Pehmoisista paketeista voi ilmestyäkin odotettu lahja näin aikuisiällä varsinkin kun kaikilla ei ole enää mummeja tai mummoja kutomassa villasukkia.


Joten olen suunnitellut tekeväni kaikille lähimmille kavereille villasukat. Viime vuonna villasukkia ja muita neuleita saivat lähinnä sukulaiset. Heille ei viitsi välttämättä samanlaisia neuleita antaa, mutta pitääkin tarkistaa jouluvihkosta, millaisia neuleita sitä on tullut annettua kellekin. Voihan sitä neuloa huivin tai muuta tarpeellista.

Mukavasti näitä sukkia valmistuukin luennoilla istuessa. Neule kädessä vaan pystyy keskittymään paljon paremmin luennon kuuntelemiseen. Lisäksi neulottua tulee telkkaria katsellessa iltasella sekä junassa matkustaessa.

torstai 28. elokuuta 2014

Syyssiivousta ja joulukortteja

Kesän aikana kotona ei tullut paljon vietettyä aikaa, kun aikaa vietettiin mökillä ja muissa kesäpuuhissa. Nyt kotona on melkoinen määrä tavaraa ympäriinsä, jotka tarvitsevat oikeat paikat kaapeista. Lisäksi olen varannut kirpputoripöydän syyskuun loppupuolelle, jonne pitäisi saada tavarat kasattua. Mukava päästä taas turhista tavaroista eroon. Viimeksi en raaskinut luopua kaikista käyttämättömistä vaatteista, mutta tällä kertaa ajattelin laittaa kaikki vaatteet kiertoon, joita en käytä. Lisäksi ajattelin järjestellä keittiön kaapit, pestä pyykkiä ja luututa koko kodinputi puhtaaksi. On sitten mukava aloittaa syksy puhtaassa ja järjestetyssä kodissa.

Kasseista löytyi myös joulukorit, jotka sain kuvattu ennen kun siirrän ne johonkin kaapiin joulukuuta odottamaan. Kuten myös äidille ja siskolle ostetut joululahjat, jotka ovat siis Nomination-korupalat. Yleensä nuo eivät ole alennuksessa, mutta tällä kertaa näin oli ja pitihän se hyödyntää. Avokki hieman naureskeli, kun tein jo joulukorttit ja lahjojakin on ostettuna.






Nyt kuitenkin hihat heilumaan ja siivoamisen kimppuun! 

maanantai 25. elokuuta 2014

Uusi yritys

Ensimmäisen kerran joulua aloin pohtia elokuun puolessa välissä, jolloin olin innostunut Pinterestistä ja joulujuttuja tuli katseltua sivusilmällä. Viime vuonna syksy oli hyvin kiireinen, kuten täältä blogistakin voi päätellä. Joulukortitkin vein muistaakseni viimeisenä mahdollisena päivänä postiin punaisessa kirjekuoressa ja vannoin, ettei enää ikinä. Tämän joulun valmistelu alkoikin joulukorttien askartelulla, jotka tänä vuonna on tehty teemalla kaappien kätköistä eli en ostanut mitään uutta tämän vuoden joulukortteihin vaan käytin mahdollisimman paljon jämäpaperipaloja, tapettinäytteitä ym. materiaalia, jota askartelulaatikosta valmiiksi löytyi.

Joulukorttien lisäksi olen ostanut jo ensimmäiset joululahjat, koska eräässä korukaupassa oli loppuunmyyntialennukset. 

Toivottavasti tänä vuonna ehdin kirjoittaa tänne. Kaikenlaisia joulujuttuja tuli viime jouluksikin tehtyä, mutta aika ei riittänyt kirjoittelemiseen. Tänä vuonna siis uusi yritys saada kirjoitteltua, jäisi itsellekin johonkin säilöön jutut mitä on tullut tehtyä. Nyt kuitenkin keskityn hetken syksyn alkuun, ja lähempänä joulua toivon mukaan tulee enemmän päiviteltyä tänne.




Ps. Joulukorteista kuvia tulossa myöhemmin.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Kaappien siivousta

Joulu tulee vastaan melko usein. Varsinkin eilen tuli melko jouluinen olo, kun olin joulukoristeiden ympäröimänä. Viime jouluna päätin, että säästän vain kauneimmat joulukoristeet. Hinnoitellessa tavaroita kirpputorille tuli siirrettyä melko paljon kelpo koristeita kirpparikasaan. Toivottavasti menevät kaupaksi vaikka ei vielä ihan joulukoristesesonki olekaan.

Kirpparitavaroita hinnoitellessa en voinnut kuin ihmetellä kuinka paljon turhaa tavaraa kahdella ihmisellä voi olla. Paljon kelvollisia vaatteita, yksittäisiä astioita, koriste-esineitä ym. Olen jotenkin todella kyllästynyt erilaisiin tavaroihin, jotka pursuaa alakerran kellarista. Tavaroihin, joita ei enää itse tarvitse. Hinnoittelinkin kaikki tavarat melko alakanttiin, jotta pääsen mahdollisimman paljosta varmasti eroon.

Samalla kun pengoin varastoa ja kaappeja tajusin, että teen periaatteessa eräänlaista suursiivousta, jota en ole tehnyt ikinä. Välillä on tullut heitettyä jotain roskiin muuttaessa, mutta joka kerta on myös kuskannut uuteen asuntoon paljon turhaa tavaraa. Jouluna tämän suursiivouksen tekeminen olisi ollut liian tressaavaa, joten mukavaa, että tämän tarkemman "joulusiivouksen" sai tehtyä näin syksyllä, kun opiskelut ei ole vielä kunnolla alkanut. Kirpparilta saatavat rahat voisin laittaa joko matka- tai joululahjakassaan.



Suosittelen luopumaan itselle turhasta tavarasta.
Se keventää mieltä. Lisäksi varastoista ja kaapeista löytää niitä oikeasti tärkeitä tavaroita helpommin.

torstai 15. elokuuta 2013

Jouluista tunnelmaa

Joulublogin kirjoittaminen alkoi taas kutkuttaa, kun taivaalta on tippunut vettä ja aurinkokin on pilkistellyt vain harvoin. Ollaan pikku hiljaa siirtymässä kesästä syksyyn. Olenkin kaivanut kynttilät esiin ja selannut jo hieman salaa vanhoja joululehtiä.

Viime vuonna joulu tuli jotenkin turhan yllättäen omien kiireiden keskellä. En ehtinyt nauttia joulun valmistelusta ja tunnelmasta tarpeeksi omien kiireiden vuoksi. Tänä vuonna haluan nauttia tunnelmasta ja suunnittelusta mahdollisimman paljon. 

Täällä blogissa tulen tunnelmoimaan joulunodotusta kuvien ja tekstien kera. Blogaaminen on jossain määrin tuttua, sillä Joulutunnelmaa löytyi toissa vuonna vuodatuksesta osoitteesta: joulutunnelmaa.vuodatus.net. Vanhasta blogista on hävinnyt kuvat, joten ajattelin aloittaa täysin puhtaalta pöydältä. 

Tervetuloa kaikki jouluisista jutuista kiinnostuneet!