maanantai 14. joulukuuta 2015

Kaakaoboxi

Tänä vuonna pikkujouluissa oli meillä pikkujoululahjojen jako. Idea oli sellainen, että jokainen tuo noin viiden euron arvoisen paketin juhliin ja lahjat jaetaan sattuman varaisesti osallistujille.


Pohdin itse jonkin aikaa lahjaa, jotta keksisin jotain joka sopisi kenelle vaan osallistujalle. Monet tykkää kaakaosta, ja mikä sen parempaa kuin juoda lämmintä juomaa joulua odotellessa. Tein siis kaakaoboxin, johon laitoin kaikenlaisia kaakaon tekoon liittyviä tarvikkeita.

Tästä tuli mielestäni ihan hauska paketti. Tällaisen voisi antaa myös joulumuistamisena jollekin suklaan ystävälle!



Kaakaoboxi:

- 2 Tazza-kaakopussia
- Joulukaakaota, oma sekoitus (tummaa kaakaota, sokeria, vaniljasokeria, kanelia)
- Minivaahtokarkkeja
- Marianne -rakeita
- Piparminttukarkkeja murskana
- Piparminttukeppejä
- Baileys -likööri
- Minttu -viina
- 3 koristeltua piparia

Pidätkö kaakaosta? Ilahtuisitko tällaisesta boxista?

maanantai 7. joulukuuta 2015

Ohje huopatonttuihin

Tässä olisi jonkinlainen ohje huopatonttuihin. Toivottavasti ohjeesta saa idean kuinka tonttuja tehdään, sillä ohjeen kirjoittaminen oli melko haastavaa. Kysykää ihmeessä, jos jotain jää epäselväksi. :)


Tonttujen tekoon tarvitaan:

- huopaa (esimerkiksi kahta eri väriä)
- trikookangasta (nenään ja käsiin)
- tekoturkista tai muuta partamateriaalia
- riisiä 
- vanua
- kangasliitu
- nuppineuloja
- ompelukone tai neula ja lankaa
- kuumaliimapyssy
- terävät sakset 

1. Piirrä ensin vartalon osat huopaan. Piirrä kangasliidulla huopaan halkaisijaltaan 11,5 cm ympyrä. Piirrä lisäksi 35 cm * 24,5 cm kokoinen suorakulmio. Leikkaa vartalon osat huovasta. Piirrä hattu valittuun huopaan, 37 cm *28 cm suorakulmio. Leikkaa osa huovasta. Piirrä halutun kokoiset jalat, esimerkiksi tämän kokoiseen tonttuun käy 8,5 cm * 5 cm toisesta päästä pyöristetyt suorakulmiot. Leikkaa jalat kaksinkertaisesta kankaasta. Piirrä halutun kokoiset kädet (esim. 11,5 cm * 4,5 cm) ja leikkaa ne kaksinkertaisesta kankaasta.


2. Taita suorakulmainen vartalon osa kahteen osaan ja ompele pitkä sivu 1 cm:n saumavaroilla. Tee samoin myös tontun lakille. 



3. Ompele tontun jalat ja kädet noin 1 cm saumavaroilla. Käännä kädet toisinpäin. Täytä jalat ja kädet vanulla.





4. Merkitse ommeltuun vartalon osaan hakit "putken" toiseen päähän. Merkitse hakit myös ympyrään. Hakit helpottavat osien yhteen ompelua.

5. Kiinnitä jalat ommeltuun vartalon osaan siten, että kääntäessä jalat tulevat oikein päin tontulle.

6. Kun jalat on kiinnitetty, ompele ympyrä ja "putki" toisiinsa kiinni 1 cm:n saumavaroilla. Käytä hakkeja apuna eli kiinnitä osat nuppineuloilla niin, että hakit ovat vastakkain.

7. Käännä ommeltu vartalo niin, että saumat ovat nurjalla puolella.

8. Kaada vartaloon riisiä niin, että tonttu pysyy hyvin pystyssä. Lisää riisin päälle vanua siten, että saat vartalon vielä solmittua kiinni. Solmi vartalo tontun "pään" kohdalta kiinni langalla tai ohuella nauhalla, joka on leikattu huovasta. 


9. Leikkaa tontulle sopivan kokoinen parta tekoturkisesta ja tee tontun nenä trikookankaasta ja vanusta joko neulaa ja lankaa tai kuumaliimaa käyttäen.

10. Liimaa kädet, parta ja nenä haluttuun kohtaan, siten että ne kuitenkin jäävät hatun alle.

11. Solmi hattu kiinni toisesta päästä ohuella leikatulla huopanauhalla ja laita hattu tontun päähän siten, että kädet ja parran alku peittyy. 

12. Nyt tonttu on valmis. Laita tonttu paikkaa, jossa se voi vartioida hyvin talon tapahtumia! :)




Jos haluat tehdä muun kokoisen tontun:
1. Suunnittele minkä kokoisen tontun haluat tehdä. Tontun vartaloon ja hattuun tarvittavat osat voi laskea sen mukaan: 
    • Päätä ensin minkä levyisen tontun haluat: käytä apuna jotain pyöreää esinettä (esim. lasia tai jälkiruokakulhoa) tai harppia. Piirrä ympyrä kangasliidulla huovalla ja leikkaa ympyrä huovasta. Mittaa nyt ympyrän halkaisija ja jaa halkaisija kahdella, jolloin saadaan ympyrän säde. Säteen avulla voidaan laskea minkä kokoinen toinen pala tarvitaan tontun vartaloon. 
    • Laske toisen palan koko: tarvitaan tietoon siis ympyrän piiri, joka lasketaan p = 2\pir, jossa r = säde. Tähän lisätään vielä saumavarat eli 2 cm. Esimerkiksi, jos ympyrän säde olisi 3 cm, laskettaisiin piiri näin 2*\pi*3 cm= 13,85 cm eli noin 13,9 cm. Lisätään tähän saumavarat 13,9 cm+2 cm = 15,9 cm. Palan korkeus ei ole niin tarkkaa, mutta sen tulee olla sen korkuinen, että sen saa solmittua kiinni. Esimerkiksi 3/4 osaa pituudesta on hyvä korkeus eli esimerkkitapauksessa korkeus olisi noin 12 cm.
    • Piirrä toinen vartalon pala huopaan (esimerkiksi 15,9 cm'*12 cm)
    • Laske tonttulakin koko: lisää vartalon mittoihin 2 cm. Tällöin hattu menee täytetyn vartalon päälle. Leikkaa haluamastasi huovasta pala lakkiin.
    • Hahmottele minkä kokoiset jalat ja kädet suunnittelemallesi tontulle sopisi. Piirrä kaksinkertaiseen huopaan kaksi jalkaa ja leikkaa. Piirrä kaksinkertaiseen trikookankaaseen kaksi kättä ja leikkaa.
2. Siirry aiemman ohjeen kohtaan kaksi. Pienimmille tontuille en ole itse tehnyt ollenkaan käsiä ja jalkoja, sillä mielestäni ne ovat suloisia hieman yksinkertaisempina. 


Kertokaa ihmeessä, jos teette ohjeella tontun ja huomaatte siinä jotain korjattavaa 
tai keksitte muita vinkkejä! :)

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Piparkakkutalo

Tänä vuonna halusin tehdä piparkakkutalon ajoissa ja olinkin laittanut aikarajaksi tämän viikonlopun pikkujoulut. Tiistai-iltana kävimme hakemassa kaupasta valmista piparitaikinaa ja teimme pienen tulostusreissun, sillä meillä ei kotona ole ollut moneen vuoteen enää tulostinta (tulostin olisi kyllä välillä kätevä, mutta sitä tarvitsee nykyään niin harvoin). Kotona aloimme leikata kaavoja, jonka jälkeen päästiinkin jo leipomaan ja koti täyttyi ihanasta piparin tuoksusta.

Monena iltana piti alkaa koristella taloa, mutta aina tuli jotain muuta tekemistä (esimerkiksi tonttujen askartelu ;) ). Torstaina viimein ehdin tehdä pikerin ja aloin koristelun. Koristeluun meni kyllä melko paljon aikaa, mutta olen oikein tyytyväinen tämän vuoden tuotokseen. Koristelun jälkeen kasasin talon sulalla sokerilla ja poltin taas yhden sormeni sokeriin, joka tuntuu jo joka vuotiselta perinteeltä.

Vielä pattereilla toimivat valot talon sisään ja talo paraatipaikalle pianon päälle. Piparitaiteilu on kyllä kivaa. Tämän vuoden talon kaavat löytyivät kätevästi Mansikkamäki -blogista, josta löytyy myös muihin piparirakennelmiin kaavoja ja muita hyvä pipariohjeita, kuten sopivan pikerin ohje.


Talo tuoksuu ihanalle

Tehdäänkö teillä piparitalo vai kenties jokin muu piparirakennelma? 


Tunnelmallista toista adventtia ja hyvää itsenäisyyspäivää!

perjantai 4. joulukuuta 2015

Huopatontut

Kaupoissa on näkynyt paljon huovasta tehtyjä valloittavia tonttuja. Toissa päivänä ollessani vanhemmilla muistin, että muuton jäljiltä on siellä säilytyksessä edelleenkin osa käsityö- ja askartelutavaroistani, joiden joukossa oli myös eri värisiä huopia. Päätin hyödyntää äidin ompeluhuonetta ja ommella yhden tontun, eikä siinä edes mennyt kovin kauaa.

Kotona ompelin vielä käsin kaksi pienempää tonttua samana iltana netfixiä katsoessa. Ompelin vanhemmilla myös toisen isomman tontun eilen, sillä menen heti aamusta tekemään sinne isän kanssa karjalanpiirakoita jouluksi. Eilen illalla ennen ompelutavaroiden korjaamista olohuoneesta päätin vielä tehdä yhden tontun, tällä kertaa vielä pienemmän.


Ensimmäisenä syntyneet kaverukset

Eilinen iso tonttu

Eilinen pikkutonttu


Näistä tuli mielestäni kyllä aika suloisia, vai mitä mieltä olet?
 Voin kirjoittaa ohjeen näihin tonttuihin, jos joku haluaa? 

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joulukuu!

Huh! On jo joulukuu enkä ole pitkään aikaan muistanut tänne päivitellä mitään. Olen suunnitellut paljon joulutekemistä nyt joulukuun alkuun ja tällä viikolla on myös pikkujoulut kavereiden kanssa, joissa päästään jouluilemaan oikein kunnolla. Sovimme, että tänä vuonna jaetaan pikkujoululahjat, mutta siitä myöhemmin, kun olen saanut lahjan koottua loppuun.

Tein tänä vuonna todella yksinkertaisen adventtikynttelikön ja ensimmäisen kynttilän saikin sytyttää viime sunnuntaina. Muitakin kynttilöitä tulee poltettua lähes joka ilta ja välillä myös aamupalalla.

Nyt sytytämme kynttilän...


Tein kynttilälyhtyjä lasipurkeista, suolasta ja pitsinauhasta


Illan kynttilät olohuoneessa ja viikonloppuna ostetut ruusut


Poltetaanko teillä adventtikynttilöitä? Miten joulukuun alku näkyy? 
Onko jo kiire vai ehditkö nauttia tunnelmoinnista? :)

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Joulukorttipaja

Kaivoin viime viikolla kaikki askartelutavarat olohuoneen lattialle kaapeista sekä varastosta ja päätin, että hoidan joulukorttien askartelun kerralla pois jouluvalmistelujen listalta. Askartelu on itselleni todella mieluisaa puuhaa, mutta se kaaos, jonka aina askarrellessani saan aikaan ei ole kovin ihana. Olisi upeaa, jos kodissa olisi askartelulle tarkoitettu huone tai edes nurkkaus, mutta kaikkea ei voi valitettavasti saada.

Tänä vuonna en ostanut joulukortteihin kauheasti uutta materiaalia. Taisin ostaa yhden arkin joulutähtitarroja, korttipohjia Ikean reissulta ja pitsinauhaa. Askartelumateriaalia on kyllä kertynyt itselleni ihan kiitettävästi. En jaksa tehdä neljääkymmentä samanlaista korttia, joten teen erilaisia kortteja käyttäen olemassa olevia materiaaleja. Kortteja lähettäessäni mietin hieman millainen kortti sopisi kellekin vastaanottajalle.

Tässä siis tämän vuoden kortteja:










Tehdäänkö teillä joulukortit itse? Entä millaisia joulukortteja sinusta on mukavin saada?

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Lisää valoja pimeyteen

Viikonloppuina kaiveltiin joulukoristelaatikosta jouluvaloja, jotka sitten ripusteltiin ja aseteltiin pitkän mietinnän jälkeen makkariin ja keittiöön. Aiemmin miellä on ollut jo olohuoneessa ihanat valopallot ja makuuuhuoneessa valot. Makuuhuoneen lintuhäkki siirtyi kuitenkin roikkuvien jouluvalojen tieltä myös olohuoneeseen.


Makuuhuoneen lumihiutaleet

Lintuhäkki astiakaapin päällä


Keittiön valot


Lisäksi laitoin hieman joulupalloja jo esille ja kauppareissulla en voinnut vastustaa söpöjä pieniä valkoisia joulutähtiä. Pikkuhiljaa olisi tarkoitus laittaa joulua esille.

Joulupallot maljakossa

Joulutähdet keittiön pöydällä

Oletteko jo ripustaneet paljon jouluvaloja? Entä oletteko laittaneet jo joitain joulukoristeita esille?